May 18, 2018

Lomamekko ja tuplaonnettomuus

Apua, loma vaan lähenee, ja suunnittelemattomuus suorastaan huutaa pään sisällä! Meikäläisen lomat kun pitää aina olla suunniteltuja, ei nyt siis päivän päälle (välttämättä), mutta mikään ei harmita enempää kuin se, että loman jälkeen saat tietää jostain uskomattomasta jutusta, joka olisi ehdottomasti pitänyt nähdä ja kokea, mutta kun et sitten loman aikana tiennyt ja tajunnut. Nyt siis onkin suuntana kirjakauppa (kyllä, paperinen matkaopaskirja).
Olen myös aivan mahdoton rantalomailija. Osittain siksi, että palan niin herkästi, ja myös siksi, ettei vesi todellakaan ole minun elementtini, eikä ajatus lojumisesta altaalla tai rannalla päivätolkulla todellakaan houkuttele. Päinvastoin, se on minulle suorastaan hyvän loman tuhlaamista. Toisaalta mihinkään hurjiin aktiviteetteihin en myöskään lähde kirveelläkään. Vaikea ihminen? En toki, minäkö? :)

Madeira kuulostaa etukäteen aivan unelmakohteelta levada-patikointeineen, mutta saapa nähdä, miten käy, kun matkassa on Juniori 7-vee ja itselläni parin varvasonnettomuuden jäljiltä kahdesti haljennut isovarpaan kynsi. Kyllä, onnettomuussalama iski viikon sisällä kahdesti samaan varpaaseen ja melko tuhoisin seurauksin. Ensin tein liian läheistä ja nopeatempoista tuttavuutta sohvan kanssa (kyllä, sohva, se ei olekaan kokonaan niin pehmeä, kuin voisi kuvitella) ja sitten innostuin Juniorin kanssa leikkipuiston esteradalle, joka ei siis ehkä ihan syystä ole suunnattu meille aikuisille. Säästän teidät kuvamateriaalilta, kunhan vaan kerron, että sattuu. Ensimmäisiin ajatuksiini sisältyi myös toteamus, että ystävien kesähäihin täytynee sitten laittaa jalkaan umpikärkiset kengät, sillä ei taida parissa kuukaudessa olla tuo ennallaan.

Mistä päästäänkin lomasuunnitelmien puuttumisen lisäksi toiseen hetkellä suuresti vaivaavaan ongelmaan, eli mistä ja millainen mekko kesähäihin nyt tänä kesänä pitäisi hankkia? Englantilaiset puutarhajuhlahäät - vihdoin hatun aika, ehkä?

Lomamekon sentään jo sain hankittua, toivottavasti säät suosivat ja pääsen tätä käyttämään myös reissussa!

Oikein mukavaa viikonloppua!

4 comments:

  1. Voi, miten kesäistä siellä on! Mekko on kaunis myös. Minulla on aina tapana myös suunnitella tarkkaan, mihin loma ” kannattaa” käyttää. Kesäkuussa menen tytön yo- juhlamatkalle hänen toiveestaan Köpenhaminaan viikoksi. Toive oli kiertää kaikki museot ja taidegalleriat sekä oäästä piirtämään paljon luonnoksia eri puolilla Köpistä. Tyttö siis on se taiteilija. Minä en osaa:) Heinäkuussa odottaa eräily Norjassa. Sinne en olekaan ehtinyt nyt moneen kesään. Ihana, kun on mitä odottaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kivan kesäinen päivä kuninkaallisille häille tänään edessä :) Kyllä on mukava odotella ja suunnitella reissuja ja oih Kööpenhamina kuulostaa tosi kivalta, itselläkin olisi haaveissa aikuisten reissu sinne koluamaan nähtävyyksiä!

      Delete
  2. Siellä varmaan käytetäänkin hattuja enemmän häissä jne. Aivan ihana mekko, korilaukku ja korisohva ihan kaikki. <3

    Ihanaa viikonloppua Susanna ja ai niin häät tuli katsottua ja itkettyä ja nyt on pakko tilata Briteistä joku Meghan&Harru roina. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, eiköhän tälle tule käyttöä niin reissussa kuin muutenkin kesällä. Oli hienot häät, vaikka vähän vähille jäi katsominen, mutta viikolla sitten lehdistä pukuja, ja muistoesineitä on tarjolla monenlaisia, kunhan et vaan niitä uikkareita osta! :) Hyvää viikonloppua Tiia1

      Delete