January 09, 2018

Jännittävä uusi vuosi - tai sitten ei :)

Blogivuosi ei ole alkanut kovin vauhdikkaasti tänä vuonna, sillä vaikka ajatuksia onkin, on tämä alkuvuosi mennyt lähinnä näin:
Eli ei ole nyt vauhtia saati glamouria tämän bloggarin elämässä, heh, jos ei kuukausittaista ripsien ja kulmien laittoa lasketa. Säiden harmaus vaikuttaa levinneen vähän muuallekin elämään, aloin esimerkiksi magnoliapuuta katsellessani pohtia, että mitähän pihasuunnitelmia tälle vuodelle, kunnes sitten tajusin, että talohan on myynnissä, joten ehkä ei mitään suurempia suunnitelmia tänä vuonna kannata tehdä pihan suhteen. Kunhan istutan kesäkukkia sitten keväämmällä. Hyötypuutarhapuolella tosin maassa jo on sipuleita, joten niitä sitten saadaan sadonkorjuuaikaan, joko me tai uudet omistajat.

Mutta jos on ulkona harmaata, on keksittävä väriä elämään muualta.


Viime viikonloppuna pääsimme yllättäen Miehen kanssa kahdestaan ulos syömään, kun Juniori menikin yökylään kaverinsa luokse. Emme edes ehtineet tehdä mitään suunnitelmia, joten reippailimme sitten vaan kotikylälle italialaiseen ravintolaan, joka onneksemme sai meille järjestettyä pöydän, vaikka kiireinen ilta olikin.
Ja ei, annoksen päällä ei ole jäätä, vaan pecorinojuustoa :D
Mukavaa kutkaa saadaan myös juhlasuunnitelmista, sillä kohtahan on taas Juniorin synttärit. Viimevuotiseen tapaan järjestämme yhteiset synttärit Juniorin parin kaverin kanssa, mikä on viimevuotistakin parempi juttu, sillä tämän kolmikon ystävyys on tässä vuoden aikana vain syventynyt. Hauska seurata, miten lasten kaverisuhteet kehittyvät, kasvavat ja muuttuvat. Toisaalta ystävyys voi olla pienestä kiinni, vaikkapa jostain lelusta tai sen puuttumisesta, mutta toisaalta sitten iän karttuessa ystävyyteen alkaa liittyä entistä enemmän myös yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Nämä synttärisankarit esimerkiksi viettävät koulussa paljon aikaa yhdessä samassa pienryhmässä, ja etenkin matematiikka ilmeisesti on heidän yhteisiä mielenkiinnon kohteitaan. Yksi sankareista myös ilmoitti minulle eräänä kouluaamuna järkähtämättä, että hänestä ja Juniorista tulee isona meribiologeja. Molemmat kun ilmeisestikin siis jakavat mielenkiinnon erilaisiin kaloihin ja mereneläviin sekä myös liskoihin ja käärmeisiin. Jotka sinänsä taitavat olla ihan yleisiä tuonikäisen pojan mielenkiinnon kohteita. Samoin kuin slime eli lima ja Top Trumps -pelikortit. Ja yhteistä on tietysti myös vakaa käsitys, että tytöt on ihan yök.

Minä: Niistä sinun synttäreistä, niin sinne ei nyt sitten saa kutsua kuin enintään 25 lasta. Onko ok, jos kutsutaan vaan pojat, eikä ollenkaan tyttöjä?

Juniori: JESS!!!

Synttäreistä sitten lisää, kun ne on juhlittu. Suunnitelmat on kyllä hienot :)

Lähiajan suunnitelmissa on mennä viikonloppuna katsomaan Cirque du Soleilin OVO ihan koko perheen voimiin, ja jotain muitakin Lontoo- ja muitakin suunnitelmia olen jo tehnyt, joten eiköhän tässä pikkuhiljaa päästä taas vauhtiin.

Tällaisilla mietteillä tällä kertaa. Mukavaa päivänjatkoa!

No comments:

Post a Comment