June 11, 2017

Uusi Patio

Iloitsin tuossa jokunen hetki sitten, kuinka oli melkoista haipakkaa yhtenä viikonloppuna ja kuinka tuolloin saimme pikkupihamme kevättöitä tehtyä hyvälle mallille. Samana viikonloppuna valmistui pihalle myös uusi patio ihan grillausta ja iltatulia silmälläpitäen. Tältä meillä siis näyttää tänä kesänä.


Pihahan ei tosiaan ole koolla pilattu, mutta olen kyllä tosi ylpeä ja iloinen, miten paljon olemme saaneet puutarhaamme mahtumaan. Mies rakensi terassin melkeinpä ensi töinään (siitä esimerkiksi täällä ja täällä), kun tähän taloon muutimme kohta kolme vuotta sitten (ihan uskomatonta, että siitä todellakin on jo niin kauan), ja nyt siis rakensimme pihan toiseen päähän laatoitetun alueen grillausta ja nuotioiltoja silmälläpitäen.

Ajatuksia oli alkuun monenlaisia, mutta lopulta päädyimme tähän keltaiseen pyöreään laattakuvioon, se kun sopii hyvin jo muualla pihapiirissä oleviin laattoihin ja toisaalta pyöreä muoto houkutteli. Pyörittelimme hetken aikaa toki kaikkienkin laattojen vaihtamista harmaisiin, mutta keltainen vei kuitenkin nyt voiton.

Uusi patio ei ole katettu, joten hankimme sille säänkestävät tuolit, jotka on tarvittaessa helppo taittaa ja kevyt kantaa suojaan. Pöytää ei tälle patiolle tarvita, sillä täällä keskiössä on joko grilli tai myöhemmin illalla tulipesä, johon sytytettyä tulta voi porukalla tuijotella niin kuivat puut kuin liehuvat liekinvarretkin. Grilliherkut syödään sitten pöydän ääressä terassilla.

Naapurin vastaiselle aidalle siirsin jo viime vuonna tätä tarkoitusta varten hankitun jasmiinin. Se toivottavasti ajan myötä levittäytyy koko aidalle, pitää vielä hankkia sille kunnon tukirakenne. Kukka-&kasvimaalla kukkivat kesäiset petuniat ja lobeliatkin toivottavasti kohta ottavat kunnon kasvupyrähdyksen. Herneet alkavat versoilla ja porkkanatkin jo vihertävät, satoa odotellessa, raparperiahan olemme jo päässeet nauttimaan monet kerrat ja punaherukatkin on jo testattu ja makoisiksi todettu. Ruukussa kasvaa komea chili, josta myös näillä näkymin saamme satoa, aikas komeat paprikat jo!
Kesäiltaterveisin!

No comments:

Post a Comment