June 15, 2017

Punaherukkakeksit

Ai miten mahtavat kesäkelit, vihdoinkin! Täällä Enkuissa vietetään sunnuntaina isänpäivää, ja näyttää siltä, että silloin todellakin saadaan nauttia auringosta. Olen ihan häpeällisen huono suunnittelemaan mitään yllätyksiä, ehkä siksi, että itse en yllätyksistä pidä, tylsä ihminen, ja siksipä suunnittelimme ihan reilusti yhdessä Miehen kanssa, mitä isänpäivänä tehtäisiin.


Koska Mies kulkee työnsä puolesta ihan riittävästi, jätimme Lontoon keskustan ihan suosiolla pois suunnitelmista, ja muutenkin varmaan viimeaikojen hektisen menon vastapainoksi vietämme todennäköisesti ihan rentoa puistopäivää. Illalliselle sentään mennään yhdessä kavereiden kanssa - tämän sentään piti olla yllätys, mutta kerroinpa siitäkin sitten kuitenkin Miehelle etukäteen.

Puistopäivää silmällä pitäen pohdiskelin, josko leipoisin mukaan jotain herkkueväitä, ja koska puutarhassa punaherukat alkavat olla parahultaisillaan, oli aika selkeä valinta etsiä jotain punaherukkapitoista reseptiä. Maku-portaalista löysin sitten tämän herkullisen punaherukkakeksireseptin (täällä siis), enkä sitten malttanut odottaa isänpäivään asti, vaan kokeilin heti ja samantien.
Kaurahiutaleet antavat kekseihin paitsi makua, myös mukavaa tekstuuria, ja banaanikin luo illuusiota terveysherkusta. Kuten ohjeessa sanotaan, ovat nämä todella pehmeitä, ja ensi kerralla taidan lisätä hiukkasen enemmän jauhoja. Ehkä mantelirouhekin toisi mukavaa rapsakkuutta? No, joka tapauksessa, mikäli ette halua keitellä kaikki marjoja mehuksi, niin nämä keksit on kyllä kokeilemisen arvoisia.

Onko teillä suunnitelmia viikonlopuksi?

No comments:

Post a Comment