February 17, 2017

Vaatekaappi järjestykseen ja sekalaiset putelivarastot

Kenellä muulla vaatekaapin järjestäminen on ikuisuusprojekti? Sukat jotenkin aina löytävät omat polkunsa ja samaan kaappiin on myös kasautunut erinäköistä putelia ja purnukkaa ja patakinnasta ja saippuakuplia pois lojumasta jostakin muualta. Kuulostaako tutulta?


Onneksi on Ikea, tuo tuttu ja turvallinen ruotsalainen ulkosuomalaisen paras ystävä. Sekalainen kenkälaatikkokokoelma sai väistyä, kun nappasin mukaan kolme pakettia näitä tällaisia olkikoreja. En tiedä, mikä logiikka oli mukana, että otin juuri kolme pakkausta, sillä vasta kotona tajusin, että nehän olivatkin kahden korin satseja eli kaikkiaan sain kuusi koria, mikä on juuri täsmälleen se määrä, jonka tällä kertaa tarvitsinkin. Joskus sitten vaan käy tuuri. 
Nyt on siis siistit korit niin erilaisille sukille kuin sukkahousuillekin ja niille puteleille ja purnukoille, ja yhteen varastoin kaikki silmälasikotelot ja aurinkolasit. Korien syvyys ja korkeus on just eikä melkein, ja ihan täydelliset niistä tekisi pari senttiä lisää leveyttä, mutta selviän kyllä tästä pienestä mittavirheestä hengissä. Toimii ja on kivat katsella - tosin minulla nuo ovat siis kaapissa ja kaapin ovi kiinni eli eihän nuo mihinkään näy. Siksi kaapissa olikin ennen se valikoima erilaisia muita pieniä laatikoita. Mutta nyt siis miellyttää myös silmää.

Esitelläänpä tässä nyt samalla myös se kaapista löytynyt erinäinen valikoima kosmetiikkaa. Kyseessähän on tietysti vielä syyskuiselta Lyonin matkalta hankkimani ranskalainen valikoima erilaisia voiteita niin huulille, käsille, jaloille kuin koko kropallekin. Olen tykästynyt näihin Marseillais-vartalovoiteisiin ja roudaillut niitä Manner-Euroopan-matkoilta parin vuoden ajan, sarjaa kun ei tietenkään kanaalin tältä puolelta mistään saa. Nyt viimeksi toin myös saman sarjan dödöä ja huulirasvoja, joita ehkä joutuu molempia niitäkin jatkossakin kantamaan tänne saarelle. Tosin vielähän ei tiedä, mitä paikallisia erikoisuuksia Portugalista löytyy sitten kesällä!

Nyt siis on taas luotu lisää järjestystä yhden kaapin verran, seuraavaksi sitten tuo isompi vaatekaappi!

No comments:

Post a Comment