February 13, 2017

Lontoon nähtävyyksiä - Parlamenttitalo

Hyvää alkanutta uutta viikkoa taas, niin se taas on edessä paluu arkeen. Vietin itse tiivistä turistipäivää Lontoossa lauantaina taas pitkästä aikaa ja niinpä taas olisi tarjolla tuoreita vinkkejä Lontoon-kävijöille. 


Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että älkää tulko Lontooseen tammi-helmikuussa. Paitsi, jos on ihan pakko. Oikeastaan älkää tulko silloinkaan. Paitsi, jos aurinko paistaa. Lontoo nimittäin näytti jälleen pahintaan, pientä tihkusadetta ja lämpötila melkein nollassa. Brrr, ihan kamalaa. 

Mutta sinnepä suuntasin kuitenkin, ja olihan siellä jokunen muukin turisti. Vaikka tähän aikaan vuodesta ihan huippunähtävyyksilläkin on suhteellisen väljää, vannon itse vakaasti lippujen etukäteisvarauksen puolesta, netistä varaamalla saa usein myös alennuksia tai hyviä pakettilippuja, joita ei ehkä paikan päällä tule ajatelleeksi.

Minun kohteenani oli tällä kertaa eräs Lontoon tunnetuimmista rakennuksista, valtava palatsi Thamesin rannalla, Westminster Palace tai ehkä tutummin Parlamenttitalo.

Parlamenttiin voi tosiaankin kuka tahansa mennä tutustumaan opastetulle kierrokselle tai ihan ominkin päin audioguiden kanssa. Puolentoista tunnin mittainen opastettu kierros oli aivan erinomainen, mielenkiintoinen ja havainnollinen, ja opas luonnollisesti erittäin englantilainen ja siis aivan fantastinen. Kierroksella käydään läpi paitsi rakennuksen myös sen käyttäjän eli parlamentin historiaa ja myös toimintatapoja. Valokuvaus ei parlamentissa ole sallittua. Valitettavasti Big Ben on suljettu yleisöltä.

Parlamenttitalo on alunperin nimensä Westminster Palace mukaisesti ollut yksityiskoti - tai siis palatsi - joka sittemmin lahjoitettiin kruunulle ja parlamentin käyttöön. Katastrofi kohtasi taloa 1834, kun se paloi, mutta tarmokas kuningatar Victoria ja luonnollisesti hänen rakennus- ja kehityshankkeistaan kovasti innostunut puolisonsa prinssi Albert rakensivat palatsin uudelleen, tällä kertaa tosin hiukan paremmin parlamentin käyttöön sopivaksi. Toinen katastrofi iski toisen maailmansodan pommitusten muodossa, jolloin alahuone sai osuman ja tuhoutui maan tasalle. Nykyinen alahuoneen puoli on siis 1950-luvulta. Rakennus ei siis kokonaisuutena ole oikeasti niin kovin vanha, mutta vaikuttavuudeltaan kyllä melkoinen. Vanhin osa eli Westminster Hall on 1000-luvun lopulta.
Englannin ja Skotlannin eli leijonan ja yksisarvisen liitto.
Olette ehkä uutisista nähneet, kuinka alahuoneessa väittelyt hallituksen ja opposition välillä ovat täällä välilllä melko kiihkeitä eikä vastapuolen ankarassa arvostelussa juuri jarrutella. Parlamentaarisiin käyttäytymissääntöihin kuuluu kuitenkin niin täällä kuin Suomessakin esimerkiksi, että toista ei milloinkaan saa kutsua valehtelijaksi. Tunnelman kohottamisessa lienee ansionsa esimerkiksi sillä, että istuntosali on yllättävän pieni eikä siellä ole edes istumapaikkoja kaikille kansanedustajille. Nopeat siis syövät hitaat. Ei tullut sitten silloin 1950-luvulla mieleen rakentaa hiukan isompaa salia, ei...

Jos kaikilla ei ole edes istumapaikkoja, niin kansalaisen mieleen saattaa tietysti juolahtaa kysymys, että miten täällä sitten äänestykset hoidetaan? Hyvä kysymys, ja mielenkiintoinen vastaus. Kun on aika äänestää, soitetaan parlamenttirakennuksessa, sen viereisessä kansanedustajien toimistorakennuksessa sekä kahdessa lähistön pubissa kelloa. Kansanedustajilla on 8 minuuttia aikaa etsiytyä istuntosaliin, jonka jälkeen salin ovet suljetaan. Rakennuksessa ei siis ole sähköistä äänestyspainiketta. Huutoäänestys? Ei. Käsiäänestys? Ei. Koko kansanedustaja? Kyllä. Ööh..?

Äänestys tapahtuu siis siten, että kansanedustajat jakautuvat äänestyskäyttäytymisensä mukaisesti kahteen ryhmään. Käytännön mukaisesti täällä ei puhuta "äänestyksestä" (vote), vaan "jakautumisesta" (division). Puolesta äänestävät kansanedustajat siirtyvät istuntosalista Kyllä- eli Aye-aulaan, ja vastaan äänestävät vastaavasti Ei- eli No-aulaan. Kun kansanedustajat sitten poistuvat valitsemastaan äänestysaulasta, virkailijat kirjaavat kyseisen henkilön listaansa. Aulojen tyhjennyttyä virkailijat toimittavat listansa puhemiehelle, joka julistaa tuloksen. Sähköisiä äänestystapoja on ilmeisesti kyllä vuosien varrella harkittu, mutta ne eivät ole saaneet riittävää kannatusta - tällä perinteisellä tavalla kun on silläkin puolensa: suljetussa tilassa on kätevää verkostoitua ja tutustua kollegoihin - ja ehkä hakea tukea jollekin omalle asialle.
New Dawn kierroksen alussa. Parlamentin uusin taideteos kuvaa naisten asemaa ja tasa-arvoa käsittelevien lakien säätämistä parlamentissa. Valokiekot kuvaavat lakeja ja valot syttyvät ja sammuvat Thamesin vuoroveden mukaan. Näin teos on erilainen jokaisena päivän hetkenä.

New Dawn kierroksen lopussa.

Mielenkiintoinen historia on myös Kuninkaan tai siis tällä hetkellä Kuningattaren puheen pidolla. Iso-Britanniahan on siis edelleen myös monarkia, tosin perustuslaillinen sellainen eli kuningashuoneella ei oikeasti ole mitään sananvaltaa maan hallitsemisessa- He eivät saa julkisesti esittää poliittisia mielipiteitä eivätkä he käsittääkseni edes äänestä. Vuosittain kuningatar kuitenkin edelleen perinteisesti avaa parlamentin istuntokauden pitämällä puheen parlamentissa. No, kuningatarhan ei ole puhetta itse kirjoittanut eikä edes hänen avustajansa, vaan puhe tulee suoraan pääministerin kansliasta. 

Mutta siis, kuningatar saapuu Buckinghamista juhlallisesti hevoskärryillä, valtaisa kruunu toisilla Towerista, ja kuningatar astuu ylähuoneeseen ja istuu melko juhlalliselle (lue: aivan valtavalla koristeellisella ja kultaisella korokkeella olevalle kultaiselle) valtaistuimelle. Kun kuningatar on valmis pitämään puheensa, lähtee vahtimestari viemään sanaa alahuoneelle, jotta siis myös alahuoneen jäsenet tietävät tulla puhetta kuulemaan. Mutta kun vahtimestari lähestyy alahuonetta, lyödään istuntosalin ovet tiukasti kiinni vahtimestarin nenän edessä. Vahtimestarin on kolkutettava oveen ja odotettava, että se suvaitaan avata. Tämän jälkeen sitten alahuoneen edustajat eli kansanedustajat voivat siirtyä ylähuoneen puolelle - jossa ei muuten myöskään ole heille tilaa, sillä sielläkään ei ole tarpeeksi istumapaikkoja edes kaikille ylähuoneen jäsenille.

Mistä tässä siis on kysymys? Ensi kuulemalta voisi kuvitella, että tietenkään alamaiset kansanedustajat eivät voi mennä kutsumatta kuningattaren luokse, mutta ehei, kyse onkin jostain aivan päinvastaisesta. Kuningattarella nimittäin ei ole mitään asiaa alahuoneeseen. Kuten sanottu, kuningattarella ei ole mitään sanomista maan hallitsemisessa, vaan maata johtaa kansan demokraattisesti valitsema parlamentti. Jos kuningatar siis toivoo tulla kuulluksi, on hänen odotettava kansanedustajien saapumista hänen luokseen eikä päinvastoin. 

Sääntö juontaa juurensa vuoteen 1642, kun kuningas Kaarle I, joka muuten uskoi kuninkaan saaneen valtansa jumalalta ja siis voivansa hallita maata miten halusi ja ymmärrettävästi tämän seurauksena oli aina välillä erimielinen parlamentin kanssa, marssi sotilaineen alahuoneeseen pidättääkseen viisi häntä vastustanutta kansanedustajaa. Tämä tietysti rikkoi räikeästi perustuslakia, ja kuningas joutuikin poistumaan tyhjin käsin. Jo muutamaa vuotta myöhemmin maa oli sisällissodassa ja Kaarle I menetti päänsä.

Mainittakoon muuten vielä sellainekin perinne, että vuoden 1605 tapahtumien ja herra Guy Fawkesin ja kumppaneiden yritysten seurauksena parlamentin kellari tarkastetaan edelleen huolellisesti aina ennen istuntokauden avaamista mahdollisten ruutitynnyreiden varalta. 

Mukavaa päivänjatkoa!

Linkkejä:

No comments:

Post a Comment