November 16, 2016

Mitä ajattelin tänään?

Mitä ajattelin tänään?

Että hitsit, aika viilettää kyllä niin huimaa vauhtia, että huh huh, ei pysy perässä. Marraskuu puolessa välissä. Mielessä alkaa väistämättä pyöriä lähestyvään isoon jiihin eli jouluun liittyvät asiat. Lahjat, kortit, koristeet, ruoat, leipomiset. Ei voi tuudittautua nythänonvielämarraskuu-fiiliksiin, joulu nimittäin on ihan oikeasti jo ovella.




Ostin eilen Christmas Crackereitä ja Ikean piparitaikinaa on jääkaapissa odottamassa innokkaita leipureita, mutta joululahjojen suhteen olen kyllä ihan järkyttävän pihalla, ei mitään ajatusta suuntaan tai toiseen. Joka vuosi voi lehdistä lukea, kuinka jotkut supertehokkaat ovat ostaneet joululahjoja pitkin vuotta tammikuisista alennusmyynneistä lähtien ja voivat nyt sitten näinjoulun alla istua takkatulen äärellä joululauluja kuunnellen ja glögiä siemaillen. Ei tapahdu meillä. Eikä siis pelkästään siksi, ettei meillä ole takkaa.

Jossain välissä tai oikeastaan aika montakin kertaa viimeisen viikon aikana on esille kaivettu myös aivan mainio dinosauruspuuhakirja, josta löytyi muun muassa kuvan mukainen juttu Juniorin oveen. Kirjan parissa on vietetty mukavia hetkiä myös esimerkiksi dinosaurusmobilea rakentaessa. Mahtaisikohan jostain löytyä dinosauruspiparimuottia?

Operaatio Joulun Lapsi on nyt siis Suomessa tältä vuodelta ohi – osallistuitteko siihen tai johonkin muuhun vastaavaan? – ja meidänkin osaltamme jo ihan suht hyvällä mallilla. Vielä pitää askarrella Juniorin kanssa paketin mukaan laitettava tervehdys, mutta muuten taitaa olla paketti aika hyvin koossa. Siitähän se joulu sitten alkaa.

Joko teillä on joulu mielessä?

No comments:

Post a Comment