September 05, 2016

Kotona ollaan - At Home Again

Hei vaan, toivottavasti teillä on viikko lähtenyt  mukavasti käyntiin! Minun piti jo tänään saada ulos juttua Lyonin-viikonlopusta, mutta mutta, osui kohdalle paluumatka helvetistä eli en siis ole ehtinyt tehdä mitään oikein millekään. Koska en ole ikinä aiemmin tällaisesta viivytyksestä kuullutkaan, niin täytyi tulla teillekin kertomaan, mitä oikein tapahtui. Lyhyesti siis: meidän piti laskeutua puoli kahdeksan aikoihin Gatwickille, mutta sielläpä olikin kiitoradassa REIKÄ eli KUOPPA eli KOLO ja kenttä KIINNI, joten lensimmekin sitten Stanstedille. No mitä, Lontoo kuin Lontoo, vai? No ei. Stansted oli jo ihan kiinni ja tyhjä, joten laukkuja (kun kerran minulla oli se isokin matkalaukku, ilman sitä olisin vaan hilpaissut samantien junilla kotiin) odotettiin melkein tunti, jonka jälkeen odotettiin easyJetin järjestämää maakuljetusta Gatwickille, ja kun se sitten vihdoin saapui, oli edessä vielä noin puolentoista tunnin bussimatka.  Onneksi oli jo myöhäinen ilta eikä liikennettä, ja selvittiin tosiaan ajomatkasta tuossa puolessatoista tunnissa. Gatwickiltä vielä taksijonotus (siellä oli sillä välin saatu kenttä auki, ja matkustajia oli siis ihan kivasti taksijonossakin) ja kotona olin hiukkasen ennen yhtä. Eli bloggaamiseen suunniteltu aika menikin sitten ihan hukkaan lentokentillä ja bussissa. Valitettavasti nyt siis näin, mutta palaan Lyoniin kyllä vielä tällä viikolla!

Hi everyone hope you have had a good start for this week! Just a quick post to tell you what happened to me yesterday when I was flying back home from Lyon. I was planning to write you about my trip already today but had a flight from hell and unfortunately haven't had a chance to even think about blogging yet. As I had never ever heard that anything like this could happened I wanted to share with you what it was. In short, we were supposed to land at Gatwick when we were told that there was a HOLE - yes a HOLE - in the runway and the airport was CLOSED. Soon after that we were diverted to Stansted airport instead. Then - waiting for luggage, waiting for land transport, taking the bus to Gatwick, then a taxi - and I was home just before one this morning. But I will tell you all about my trip later this week!

No comments:

Post a Comment