November 03, 2015

Mamuna maailmalla, osa 2

Kirjoitin kesällä ulkomailla-asumisen kääntöpuolista. Siitä, kuinka ikävöi perhettä ja tuttua kaurapuuroa, kuinka etääntyy ystävistä, kuinka ei tiedä, mistä kaikki Suomessa puhuvat. Arkailin silloin sen kirjoituksen julkaisemista. Tämän kirjoituksen julkaisemista olen arkaillut sitäkin enemmän.

Olen yhä täysin samaa mieltä aiemman kirjoitukseni kanssa, mutta samaan aikaan minua on alkanut vaivata pelko.

Sillä se Suomi, josta luen päivittäin suomalaisista lehdistä, ei ole minun Suomeni.

Miten kukaan voi selittää itselleen, että on ihan oikein heittää alaikäisiä lapsia polttopulloilla?!

Miten kukaan voi selittää itselleen, että on ihan oikein heittää ketään polttopuilloilla? Miten kukaan voi selittää itselleen, että on ihan oikein hyökätä toisen kimppuun, huutaa ja solvata toista, täysin tuntematonta ihmistä? Miten kukaan voi ihan oikeasti olla sitä mieltä, että jokin tietty passin kannen väri tekee ihmisestä paremman tai huonomman kuin toisesta?

Nämä ihmiset, jotka haluavat ”suojella Suomea terrorismilta ja fanatismilta” ovat tähän asti itse olleet niitä ainoita, jotka ovat tehneet terroritekoja ja olleet niitä fanaatikkoja.

Monokulttuurisuus. Mitä se on? Ei sellaista ole olemassakaan. Suomi on monikulttuurinen maa, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Ja se on hyvä asia.

Oman maan kansalaisten asiat ensin kuntoon. Onko naiivimpaa, kuin kuvittelu, että turvapaikanhakijoista aiheutuvat kulut olisivat jotenkin pois eläkkeistä tai työttömyyspäivärahoista, tai että jos kaikki turvapaikanhakijat käännytettäisiin heti rajalta pois, jostain sataisi kahmalokaupalla satalappusia suomalaiseen terveydenhuoltoon? Se ei vaan mene niin. Eläkkeet eivät nouse senttiäkään, vaikka kaikki pakolaiset ja turvapaikanhakijat lähtisivät Suomesta tällä sekunnilla. Koulut eivät saa euroakaan enempää rahaa. Ja sitäpaitsi kaikkien suomalaisten asioita ei saada ikinä "kuntoon". Ei tule tapahtumaan.

Elintason perässä muuttavat. Tietysti. Tottakai turvapaikanhakijat ovat muuttaneet saadakseen paremman elämän. Turvallisemman, paremman, taloudellisestikin rikkaamman. Niinhän ihmiset tekevät. Miksi on huono asia, että ihmiset haluavat itselleen ja lapsilleen parempaa? Enkä voi ymmärtää, miten turvapaikanhakija muka eläisi "ylellistä elämää" tukien varassa, kun suomalainen työtön ei samalla ja suuremmallakaan rahalla kykene muuta kuin "kituuttamaan köyhyysrajalla"? Luulenpa myös, että nämä "älypuhelimiin ja merkkivaatteisiin" sonnustautuneet koulutetut tulijat eivät muutenkaan tyydy elämään yhteiskunnan elätteinä.

Minusta on kriittistä se, ettei näitä koulutettuja työikäisiä ja -haluisia ihmisiä passivoida ja eristetä vastaanottokeskuksiin. Et saa tehdä töitä, vaikka haluaisit. Et saa edes laittaa ruokaa vokin muille asukkaille, et edes palkatta. Pelit ja leikit ovat ihan hyviä nekin, mutta tulijoille on aktiivisesti opetettava suomea, Suomen kulttuuria ja käytöskoodeja, lainsäädäntöä ja toimintatapoja, ja kannustettava työnhakuun ja yrittäjyyteen. Tulijoita ja paikkakuntalaisia on aktiivisesti saatettava yhteen ja tutustumaan toisiinsa ja siten autettava tulijoita kotoutumaan ja luotava mahdollisuuksia työllistymiseen ja työllistämiseen. On saatava kuntalaiset vastaanottokeskukseen ja vastaanottokeskuslaiset kuntaan. Tämä vaatii työtä ja vie aikaa, mutta kotouttamisessa ei saa epäonnistua.

Ulkomailla asuessa on vaarana, että alkaa nähdä kaiken kotimaahansa liittyvän vaaleanpunaisten lasien läpi. Se ihana kaukainen kotimaa, jossa kaikki on hyvin ja kaunista ja mahtavaa, ja tämä paha ulkomaa, josta ei saa edes ruisleipää. (Kyllä, minä kehtaan ulkomaillakin kaivata kotimaani ruokaa ja jopa ihan haukkua tätä paikallista jauhomössöä. On muuten jännä, kuinka äkkiä aiemmin syömäkelvottomaksi haukuttu laitosruoka onkin muuttunut gourmet-tason ateriaksi.) Valitettavasti tämä sama vaaleanpunaisten lasien ilmiö on mahdollinen - ja hyvin tyypillinen - myös, jos ei koskaan pysähdy katsomaan omaa kotimaataan muualta käsin.

Suomi on ollut minulle hyvä maa. Olen kiitollinen suomalaiselle yhteiskunnalle saamastani koulutuksesta, terveydenhuollosta ja turvallisesta kasvamis- ja elämisympäristöstä. Olen ollut iloinen veronmaksaja. Mutta kun nyt katson, mihin suuntaan Suomi on menossa, minä pelkään. Pelkään, että se suomalainen yhteiskunta ja arvomaailma, jossa minä olen kasvanut, on murentunut. Pelkään, että Suomen minuun tekemä investointi jää pysyvästi ulkomaille. Pelkään, että minä en haluakaan muuttaa takaisin.

No comments:

Post a Comment