November 28, 2015

Lunta ja lasia

Väkertämäni synttärikortin lumihiutaleet eivät ole ainoat lumihiutaleet, jotka ovat ihastuttaneet viime aikoina. Talvesta ja lumesta meitä muistuttaa myös tämä lasitaulu.
Olen yleensä tosi huono taulujen, tai varsinkin niiden ripustuksen kanssa. Tämän vuoksi olenkin sitten usein jättänyt taulut kokonaan hankkimatta ja valokuvat teettämättä tai sitten ne ovat jääneet pölyttymään jonnekin kaapin nurkkaan. Mutta nytpä on vihdoin saatu jotain seinillekin.

Sininen lasihiutale on hankittu edelliskesän Margate-retkellä aivan ihastuttavasta lasipajasta kaupungin aallonmurtajalla. Olen aina ollut heikkona lasiin ja jossain vaiheessa minulla oli esimerkiksi melko mittavakin kokoelma erilaisia lasisormuksia ja -koruja. Niinpä ei ollut yllätys, että tämä sininen lasilumihiutale kiinnitti huomioni välittömästi. Taulun jujuna on, että siinä ei ole lainkaan taustaa, ja se sopii siis sen vuoksi erinomaiseksi ripustettavaksi ikkunaan tai ikkunan väliin, jolloin luonnonvalo saa sen hohtamaan todella kauniisti. Tai sopisi ja saisi, jos olisi sellaiset ikkunat. Meillä nimittäin on ruutuikkunat, joissa tämä lumihiutale ei pääse oikeuksiinsa, joten oli siis etsittävä toinen paikka.
Hetken aikaa taulu oli jo keittiön seinällä, mutta väärässä paikassa ja ripustuskin oli aika hutera, joten korjasin taulun turvallisempaan paikkaan  - piiloon kaapin päälle. Jossa se saikin sitten pölyttyä aikansa ja odottaa uutta inspiraatiota. Nyt lumihiutale muistuttaa meitä Suomen talvesta makkarin seinällä. En ole ihan satavarma, onko tuokaan nyt sitten se lopullinen sijoituspaikka, jotenkin näkisin tuon olohuoneessa, mutta jääköön se nyt sitten vielä harkintaan, olohuoneen sisustus on nimittäin sitten ihan oma lukunsa ja (tulevaisuus-)projektinsa...

4 comments:

  1. Hiutaletaulu on tosi kaunis, toivottavasti löydät sille paikan. Tuommoisesta minäkin tykkäisin (ja ihmettelisin, mihin sen laitan, heh)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hehe, juurikin, tosi kaunis ja pakko oli saada, mutta sen oikean paikan löytäminen onkin sitten toinen juttu!

      Delete
  2. Kaunis taulu! Hyvä olisi lumihiutaleen kuvia ripustaa suomessakin esille. Ei ole lunta ei edes meillä Oulussa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, mietin itse jo ihan vakavissani, että ryhdynkö leikkaamaan paperilumihiutaleita ikkunoihin. Toivottavasti sinne kuitenkin saatte pian ihan oikeaa lunta!

      Delete