August 31, 2015

Lomatunnelmia

Kauan kaivattu kesäloma on nyt tosiaan tältä vuodelta lomailtu, kohteenamme oli tylsääkin tylsemmin sama paikka, kuin viime vuonna eli Golf del Sur Teneriffalla, Kanariansaarilla. Miksi uudestaan samaan paikkaan? Koska paikka on viihtyisä, siisti, aurinkoinen, lapsiystävällinen, ilman ruuhkaa ja massaturismia - ja koska siellä voi leijalautailla (ks. Miehen harrastus). Tänä vuonna läksimme matkaan ystäväperheen kanssa.
Lomavarpaat Espanjassa.
Kirjoitin lomakohteesta parikin postausta viime vuonna (täällä ja täällä) ja tänä vuonna mentiin aika lailla samoilla askelmerkeillä. Teiden huipulle ei päästy tänäkään vuonna - hissi oli kyllä toiminnassa, mutta jono oli noin kaksi ja puoli tuntia, eikä jonottaminen lasten kanssa houkuttanut, joten väliin jäi. Sen sijaan meidän perheemme valloitti etelärannikolla sijaitsevan punaisen vuoren, Montana Rojan, eli kyllähän me sentään edes jonkinlaisia vuorenvalloittajia olemme. Vaikka kyseisellä vuorella ei korkeutta olekaan kuin 171 metriä. Mutta vuori on vuori!

Tässä hiukan tunnelmia tämänvuotiselta lomareissulta.
Näkymä lomakotikadulta.



Los Abrigosissa.
Kohti Punaista Vuorta.
Huipulla.

No comments:

Post a Comment