July 20, 2015

Nähtävyyksiä: Old Spitalfields Market

Lontoon markkinoilta voi tehdä aivan upeita löytöjä niin vaatekaappiin tai korurasiaan kuin kodinsisustukseen ja oikeastaan ihan mihin vain. Olen aikaisemmin kirjoittanut muistakin markkinoista, Camdenistä täällä ja Covent Gardenista täällä. Old Spitalfields on enemmän Itä-Lontoota ja on aikalailla samanhenkinen kuin Covent Gardenkin sillä erotuksella, että täällä on ehkä hiukkasen monipuolisemmat ruokailumahdollisuudet.

Old Spitalfields Market on siis itäisemmässä Lontoossa Shoreditchissä. Markkinoiden nimi tulee läheisestä Pyhän Marian eli St. Maryn luostarista ja sairaalasta, ja markkinoita on pidetty 1200-luvulta lähtien. Erinäisten kansallisuuksien ja uskontojen vaikutus on näkynyt alueella vuosisatoja ja nousu- ja laskukaudet ovat seuranneet toisiaan, ja onpa laajentunut markkina-alue joutunut hiukan muuttamaankin. Aluetta on kunnostettu viime vuosina reippaasti, uusia rakennuksia on noussut ja rakennustyöt näkyvät täällä, kuten muuallakin Lontoossa, jatkuvasti. Markkina-alue on katettu ja siistitty ja siellä onkin mukava käyskennellä ja tehdä ostoksia. Tarjolla on siis paljon koruja ja muita käsitöitä, päivästä riippuen tarjolla on vähän eri kattaus.




Vietimme tyttöjen kanssa lauantaipäivää Lontoossa ensin kierrellen Old Spitalfieldsin markkinoilla ja siellä myös lounastaen. Markkinoilla on paitsi street food -kojuja myös hyvä valikoima etnisempiä ravintoloita, ehkä nyt ei ihan kaikkein autenttisimpia - niitä varten voi mennä vaikkapa hiukkasen pidemmälle itään Brick Lanelle -  mutta meidän eteläamerikkalaisemme Las Iguanasissa (ketjuravintola) oli kyllä maistuvaa (tosin palvelu oli aika hidasta)

Ravintolaruokailun sijasta voi hiukopalaksi ostaa vaikkapa tämännäköisen leivän. Maistuis kyllä mullekin!
Me jatkoimme kauniin kesäpäivän viettoa vielä drinkeillä Southbankissä Mondrian-hotellin kattoterassilla (varaus), josta on kivat näkymät yli Lontoon. Eikä ne näkymät siinä jokivarressa kävellessäkään hullummat ole.
Miten teidän viikonloppunne sujui?

2 comments:

  1. Kiitos vinkistä! Tuosta markkinapaikasta en ole kuullutkaan. Viimeistään ensi kesänä meillä on tarkoitus taas olla Lontoossa jonkin aikaa, joten tuon voisi lisätä tutustumiskohteisiin.
    Viikonloppu on mennyt kylppärirempan ja kuopuksen ökätaudin merkeissä. Nyy lähdimme kuuden junalla tyttöjen reissuun Kuopioon. Ihana viettää pari päivää naisporukalla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eipä kestä, toivottavasti mahtuu reissun ohjelmaan ja tykkäätte :) Junamatkailu kuulostaa myös kivalta lomalta!

      Delete