June 18, 2015

Meidän omat karvakorvat

Minun lapsuudenkodissani oli aina kissa. Reippaita hiirikissoja, maatiaisia. Oli harmaata ja mustaa, raidallista ja sukallista. Meidän perheeseemme kuului kissa.

Kun sitten lähdin opiskelemaan ja omilleni, jossain takaraivossa oli koko ajan mieliteko oman kissan ottamiseksi. Mutta eihän sitä opiskelijakämppään. Eikä kerrostaloon. Reissasinkin jatkuvasti.

Kunnes muutimme omaan paritalon puolikkaaseen. Eräänä päivänä, kun tulin töistä kotiin, istui Mies sohvalla jotenkin vinkeän oloisena. Hetken aikaa ihmettelin, kunnes hoksasin pienen mustan pehmopalleron siinä vierellä. Meillä oli kissa.

Socks oli musta, valkosukkainen maatiaiskissa, jolla oli joka käpälässä kuusi varvasta. Silkkiturkkinen ihanuus. Valitettavasti jouduimme luopumaan Socksista, kun se oli vähän yli kaksivuotias. 

Halusimme kuitenkin edelleen oman karvakorvan. Tai entäpäs, jos otettaisiinkin kaksi? Mies teki tarkkaa tutkimustyötä, kunnes ne oikeat löytyivät. Niinpä meille saapui Virosta jouluna 2012 kaksi komeaa nuorta brittiherraa.




Kisut ovat päivälleen samanikäisiä ja siis samanrotuisia samasta kissalasta, mutta luonteeltaan hyvin erilaisia. Siinä missä Simba haluaa tutkia ja tietää kaiken, on Titan varovaisempi ja varautuneempi. Simba noutaa leluhiirtä, kun taas Titan juoksee mieluummin narun perässä. Kumpikaan ei ole varsinainen sylikissa, vaikka kyllä ne seurassa viihtyvät. Vieraiden tullessa Titan piiloutuu jonnekin sängyn alle tai vaatekaappiin, kun taas Simba tulee reippaasti esittäytymään ja vaatimaan huomiota. Illalla, kun talo on hiljentynyt, hyppää Titan viereeni ja käpertyy siihen kerälle. Minuuttia myöhemmin Simba tekee saman jalkoihini. Ei tarvita kuumavesipulloja.

Ja aamulla. Titan häviää aamuyöstä jonnekin, ja kun hiukankin osoitan heräämisen merkkejä, tassuttelee Simba rukki käyden sängyn jalkopäästä ja tunkee erittäin märän kuononsa naamaani ja kainalooni ja poskeeni - herätys, on uusi päivä!

2 comments:

  1. Komeat kissat! Minäkin ottaisin mielelläni myös kissan, mutta jotenkin haluaisin, että se voisi kulkea vapaasti ulkona. Täällä se ei onnistu ja kissan ottaminen on jäänyt.
    Nuorena minulla oli pikimusta kissa, joka käyttäytyi hyvin arvokkaasti ja sai nimekseen ( paavia mukaellen) Bonofatsius. Ihana kissa!
    Aurinkoista Juhannuksen aikaa sinne Lontooseen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Bonofatsius - hauska! Kisut ovat kyllä ihania, vaikea enää kuvitella elämää ilman. Oikein mukavaa juhannusta Koti-Suomeen!

      Delete