February 19, 2015

Piparia

Oikeasti meidän pitäisi nyt olla jossakin tosi kaukana, lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa. Mutta aina välillä elämä ei ole reilua. Loma peruuntui. Ja täällä sitä nyt sitten ollaan. Sateessa, missäs muualla.

Tässä kuuluisi nyt olla kuva Englannin sadepäivästä, mutta koska ulkona satoi enemmän, kuin mitä valokuvaaja (eli minä itse) oli valmis kestämään, laitan tähän kuvaksi tällaisen kahvilakuvan, kun kävimme Juniorin kanssa eilen lemmikkieläintarvikekaupassa ja samalla reissulla sitten tietysti viereisessä kahvilassa kahvilla. Ja piparilla.
Lemmikkieläinkaupassa on aina mukava käydä katsomassa hiiriä ja marsuja ja hamstereita ja pupuja ja kaloja, kun tietää, että niistä mikään ei tule omaan kotiin. Ollaan käyty jo niin monta kertaa ja pienestä pitäen, että Juniori tietää, ettei saa koputella tai juoksennella tai muuten pelästyttää eläimiä.

Juniori on muuten tainnut jo oppia myös, että äidin kanssa kannattaa lähteä kauppareissuille, niillä kun yleensä käydään hiukan herkuttelemassa.
Ihan vähän vaan. Kun ei päästy sinne lomallekaan.

4 comments:

  1. No voi harmi, että loma peruuntui. Onneksi saat kohta sen uuden sängyn, josta olit aiemmin postannut. Kivaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, ei tämä elämä ihan pelkkää harmautta ole :) Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Delete
  2. Villa Valkon kautta löysin itseni tänne blogiisi! Lontoo on minun kestosuosikkini ja niinpä se tuntuu olwvan koko perheellämmekin:) Täällä lumen ja jään keskellä oli kiva lueskella juttujasi. Jään lukijaksi! Tervetuloa oululaiseen Villa Kardemummaan vastavierailulle. Meillä eletään viisihenkisen koiraperheen arkea ja juhlaa: sisustetaan, kokataan ja höpötellään. Välillä vähän reissataankin;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei vaan ja tervetuloa! :) Varmasti tule kyläilemään Villa Kadremummassa, mukavaa sunnuntaipäivää sinulle!

      Delete