December 17, 2014

Pakkasaamu

Näin joulun alla alkaa täällä meilläkin kelit viilentyä. Juniori on käyttänyt jo pidemmän aikaa talvihaalaria - ainoana päiväkotiryhmässään. Muut naperot menevät talvitakilla ja farkuilla, tytöt usein hame päällä. Juniorin haalari on tuotu Suomesta, mutta kyllä täälläkin jonkinlaisia haalareita olen nähnyt. Pipoja ja käsineitäkin on saatavilla runsain määrin, mutta käyttö on vähän niin ja näin.

Englantilaislapset siis ilmeisesti karaistaan pienestä pitäen kestämään kylmää, täällähän ei ole harvinaista nähdä shortseihin varustautuneita miehiä päiväkävelyllä joulukuussa. Me suomalaiset taas olemme niin nössöjä, että vedämme toppavaatteet, kaulahuivit ja pipot päähän heti, kun lämpötila laskee alle viiden. "Eihän sinulla voi olla kylmä, sinähän olet Suomesta!"

Viimeksi tuon (sisätiloissa) kuullessani tokaisin sen enempää ajattelematta, että ero on siinä, että meillä Suomessa rakennetaan taloja eikä vajoja. Yleensä selitän hiukan ystävällisempään sävyyn, että me suomalaiset varustaudumme hiukan eri tavalla...

Tällaiselta täällä näytti sunnuntaiaamuna, kun ennen Lontoon keskustaan seikkailuille lähtöä kävimme Juniorin kanssa lenkillä raittiissa talvi-ilmassa. Mukavaa oli, emmekä me toppavaatteisiin varustautuneina palelleet yhtään!

4 comments:

  1. Pikku Georgen joulukuvaahan kommentoitiin Suomessa, että pikkupojat saa pukea pitkälahkeisiin housuihin vasta 8v iässä, koskenee ylempää kastia, kun muuten on lähiömäistä, jos nuorempana pitkät lahkeet.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahhaa, mitäs me moukkamaiset alaluokkaiset suomalaiset! :)

      Delete
  2. Ensimmäisen kerran kun vanhimman lapsen kanssa kävimme Wimbledonissa aikaisin keväällä, hänellä oli kunnon keväthaalari, hattu, hanskat jne. Leikkipuistossa kaikilla muilla oli jo shortsit tai kesämekko, tietenkin sekin ilman mitään sukkiksia (onko niitä edes?) - siinä sitten laskettelivat metallista liukumäkeä nahka sinipunaisen kirjavana ja huulet väpättäen. Että kävi sääliksi! Kyllä, englantilaiset todella karaisevat muksujaan! Kälyn mies kerran totesikin, että kun he itse aikoinaan joutuivat kärvistelemään talven läpi koulupuvun shortseissa, niin saavat myös omat pojat ;)
    t. Margit

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vahinko kiertämään, voi sentään! Ja samat ihmiset sitten kauhistelevat, kuinka me suomalaiset nukutamme lapsia ulkona pakkasessa :D

      Delete