May 25, 2013

Sateen jälkeen aurinko

Sateen jälkeen paistaa aurinko, tänään onkin sitten ollut ihan mahtavan aurinkoinen päivä. Ja kun viime viikolla sain vihdoin pienen valikoiman omia, kauan odotettuja kotipuutarhurin välineitäni tänne saakka, niin pääsin viimein mieltä ja silmiä vaivanneiden hortensian ja parin ruusupuskan kimppuun.

Hortensiaa karsin täältä varastosta löytyneillä ruosteisilla saksilla jo aiemmin jonkin verran, mutta nyt pääsin sitten kunnon fiskarseilla vähän paksumpien kuivien rankojen kimppuun. Samalla lähti puskassa erittäin hyvin viihtyneet nokkoset.


Hortensia olisi pitänyt leikata alas asti keväämmällä, mutta sepä nyt sitten jäi tänä vuonna tekemättä.

Leikkasin myös yhdestä pihan ruususta pitkät villiversot pois. Ei taida olla ihan oikea aika ruusujen leikkaamiseen, mutta nuo pitkät versot olivat niin rumia, että en suoraan sanottuna välitä. Tuli paljon parempi.  Kukkii varmaan jo ensi viikolla.


Katselin sillä silmällä sakset kädessä vähän muitakin pihan ruusuja. Olisivat kaivanneet leikkaamista jo muutama vuosi sitten, on minun mielipiteeni, mutta minähän en ole mikään puutarhuri. Pihan oleskelualueen ja kasvimaan erottaa aita ja siinä portti, ja näissä on jotain köynnösruusuja. Taivuttelin tuoreimpia portiin kehykseen, mutta mielessäni ajattelin, että jos tässä talossa asumme yhtään pidempään, niin nuo ruusut kyllä tuosta leikkaan...


Ohimennessäni kiskoin muutamat rikkaruohotkin pionin ja erilaisten ruusujen juurelta, ja puutarhajäteastia tulikin sitten täyteen.

Nyt suuntaamme illalliselle kokeilemaan yhtä lähistön ravintoloista. Mukavan kesäistä iltaa kaikille!

No comments:

Post a Comment