May 03, 2013

Markkinoilla Camdenissa - Market in Camden

Kävin taas vaihteeksi tuolla kaupungin keskustassa tutustumassa paikalliseen menoon. Kohteena oli kuuluisa Camden Market, joka on kyllä kesyyntynyt vaihtoehtonuorten alueesta ihan kaikille sopivaksi ja kiinnostavaksi torialueeksi (jos siis noin yleisesti ottaen on markkinoista kiinnostunut). Tarjolla on kuulemma kaikkea mahdollista, mutta minun kierrokseni rajoittui vaatteisiin ja ennen kaikkea käsityöläisten tuotteisiin.

Metroasemalta ulosastuessa ensimmäinen reaktio oli voi ei - vastassa oli monta kojua mukapunkahtavaa turistikrääsää. Mutta kun niistä pääsee ohi, löytyy The Camden Market, josta siis voi tehdä edullisia vaatelöytöjä. Keep calm and tee jotain hassua -t-paidat näyttivät olevan hittituote, lisäksi kaikenlaiset London-painatukset olivat suosittuja, mutta toki tarjolla oli paljon muutakin, niin aikuisille kuin lapsillekin.

Went to see London city centre for a change to see what is going on. This time my target was the famous Camden Market that has, I must say, changed from alternative to very common and "grown-up" - suitable and interesting for everyone (if you are interested in markets in general that is). They say you can buy anything from Camden Market but my short tour was limited I only clothing and crafts.

After the first steps from the underground my reaction was a clear "oh no" - all I saw was fakepunkrockish tourist kitsch. But after a while, there comes The Camden Market where you can, for example, find bargain t-shirts. Keep calm and do funny things t-shirts seem to be the hit product at the moment together with classic London prints but you name it, it is available here.




Camden Lockin puolella oli sitten esillä käsityöläisten tuotteita. Valokuvaaminen oli valitettavasti ankarasti kielletty, joten en saanut kuvia upeista käsintehdyistä kynttilöistä tai kirjoista puhumattakaan valtaisasta korutarjonnasta. Pari kuvaa ehdin ottaa ennen kuin näin kieltoa, eikä onneksi kukaan nähnyt, kun kuvasin. Valokuvaaminen siis ei ollut pelkästään kiellettyä, vaan siihen myös puututtiin välittömästi.

Going forward to Camden Lock and found beautiful crafts products. Unfortunately you are not allowed to take photos so no pictures from beautiful hand-made candles or books or jewelry. I managed to take a couple of pictures before I saw the sign and luckily no-one saw me taking pics as it is not just generally forbidden to take photos but they also tell you to stop if they see you with a camera.



Nälän yllättäessä apu on lähellä. Camden Lockissa sisäpihalla on varsinen maailman keittiö. On italialaista, perulaista, turkkilaista, afrikkalaista, jamaikalaista, espanjalaista ja ruokaa ties mistä. Herkulliset tuoksut valtasivat koko pihan.

HUngry? No worries, there is a world cuisine food court in Camden Locks. Italian, Turkish, African, Jamaican, Spanish - you name it. Delicious!


Pysyin tällä kertaa tiukkana enkä ostanut mitään, mutta tuliaisostosten tekijöille tämä on oiva ostospaikka!

I stayed firm and focused this time and didn't buy anything but for those looking for gifts for family ad friends at home, this certainly is a good place to go!

No comments:

Post a Comment