May 24, 2013

Etätöitä vaiko työstä etääntymistä?

Kun kerron ihmisille, että työskentelen kotoa käsin etänä Suomeen, melkeinpä jokainen kysyy, että miten se oikein onnistuu ja miltä se tuntuu. Teknisestihän työskentely Englannista Suomeen ei ole mikään ongelma. Nettiyhteys, etäyhteys Yhtiöön ja puhelin - eipä siinä muuta tarvita. Mutta miten noin niin kuin muuten? Ihan hyvin!

Kotoa työskennellessä säästän päivittäin reilut pari tuntia, kun ei mene aikaa työmatkoihin. Ja koska en "lähde" töihin, ei minun myöskään juurikaan tarvitse laittautua aamuisin. Laittautumiselta säästyy taas aikaa ja sehän helpottaa kummasti aamulla Taaperon saamisessa päiväkotikuntoon. En nyt kuitenkaan pyjamassa täällä työskentele, pitäähän Taapero kuitenkin hakea päivähoidosta iltapäivällä ja kaupassakin ehkä käydä ja niin edelleen, joten hiukan pitää peiliinkin katsoa.

Maailman pehmein uusi pyjama - ei siis kuitenkaan työasu :)
Vaikka työskentelenkin etänä, on minulla ihan kiinteät työajat. Periaatteessa olisi liukumat, mutta jos aloitan täällä vaikka klo 9.30, niin Suomessahan on silloin jo puoli päivää mennyt, eli on helpompi aloittaa aamukahdeksalta tai jo vähän ennen.

Jotkut sanovat, että sortuvat kotona tekemään töiden sijasta kotitöitä. Itse en ole niin innostunut siivoamisesta, eikä imuri siis todellakaan houkuttele työpäivän aikana... Pyykkiä kyllä tulee välillä pestyä, mutta eiköhän koneen lataaminen ja pyykkien ripustaminen mahdu teetaukojen piiriin. Etenkin, kun kotitoimistolla ne tauot jäävät todella helposti pitämättä! Sitä vaan nappaa sen teemukin tai lounaan (edellisen päivän illallisen jämiä) mikron kautta mukaansa työpöydän ääreen ja jatkaa töitä siinä samalla syöden.

Herkullinen jämälounas. Jälkkäriksi otin kyllä vielä suklaata.
Plussapuolelle menee tietysti myös ihan selkeä rahan säästö. Ei mene rahaa työmatkoihin, en käy ravintolassa lounaalla, ei tule poikettua työmatkalla kauppohin, ei tarvitse ostaa työvaatteita (täällähän siis farkut ei ole työvaate, vaan työvaatteet on erikseen) ja meikkien ja muun kosmetiikan kulutuskin on pienempää, kun tosiaan tuo laittautuminen on vähän rennompaa näin kotitoimistolla.

Huonoina puolina on sitten suurimpana sosiaalisten kontaktien puute. Olen tietysti joka päivä yhteydessä kollegoihin Suomessa, mutta puhua puhelimessa työasiaa on sittenkin hiukan eri kuin jutella niitä näitä kahvitauolla, ja valita yhteistyökumppani puhelinkeskustelun perusteella oikeasti tapaamatta voi välillä olla hiukan riskaabelia. Ja tietysti paikalliset kontaktit ja elämänmeno jää hiukan kaukaiseksi, kun päivittäiset kontaktit ovat melkeinpä kokonaan Suomeen, eikä voi esim. mennä työkavereiden kanssa lounaalle (jos ei kisuleita ja omaa keittiötä lasketa) tai lasilliselle. Ja tämänhän tietysti tekee mökkiytymisen aika helpoksi...

Englantilainen toimistokulttuuri onkin jäänyt minulle täydeksi mysteeriksi. Jos ja kun tulee eteen työnhaku englantilaisesta yrityksestä, olen siis aika pihalla jo haastatteluvaiheessa, saati sitten, jos tulen valituksi.

Kotikonttorilla kukaan ei ylläpidä toimistotarvikevarastoa eikä ole kahviautomaattia. Toisaalta saanpa sitten ostaa itselleni vaikka millaisen blingbling-muistikirjan ja höyhenkynän, jos siltä tuntuu, ja kahvinjuonnin vähentäminen ja vaihtaminen teehen ei ole välttämättä ollenkaan huono juttu.

Näitä olen harkinnut... :D Vihko Zazzlesta, kynä Lisa's Chic Boutiquesta.
Kaiken kaikkiaan olen itse tosi tyytyväinen tähän työjärjestelyyn, ainakin toistaiseksi sopii minulle ja meidän perheelle hienosti!

No comments:

Post a Comment