March 24, 2013

Miten te sinne päädyitte?

Jeps, täällä ollaan Lontoossa. Miten me tänne oikein päädyimme? Hyvä kysymys, en oikein tiedä itsekään...

Viime vuosi heittelehti meidän perheen elämää sen verran, että heitimme vesille hiukan erikoisempiakin verkkoja. Ja sitten yksi täky yllättäen tarttui alkuvuodesta, ja päätimme, että nyt tai ei koskaan.

Kaikki tapahtui todella nopeasti, liiankin. Taisi jäädä monta asiaa hoitamatta, tai ne olisi voinut hoitaa fiksumminkin. Koitan pitää yllä kaikki järjestyy -asennetta ja mielialaa, että hoidetaan sitten sitä mukaa, kun tulee eteen. Toivottavasti ei ole tullut tehtyä mitään peruuttamatonta hölmöyttä.

Nyt siis kuitenkin asumme täällä:


Residenssimme on talon oikeanpuoleinen puolisko.
Perienglantilaisessa miljöössä perienglantilaisessa talossa, jossa on kokolattiamatot ja kylppärin kylmä- ja kuumavesihanojen välillä etäisyyttä noin 30 senttiä.
Mies matkustaa (knalli ja sateenvarjo mukanaan) töihin keskustaan ja minä työskentelen kotoa käsin. Taapero aloittaa (toivottavasti) pian paikallisen päiväkodin. Koitan opetella kaasuhellan käytön ja lukitsemaan oven avaimella. Odotan, kuinka kauan kestää, että minuun tarttuu brittiaksentti. Ja koska rohkenen auton rattiin.

Asettautuminen taloksi tai siis tässä tapauksessa paremminkin ehkä maaksi alkaa tutustumalla (ja tutustuttamalla myös teidät) lähiympäristöön ja elämänmenoon noin yleisesti. Myöhemmin sitten myös (ainakin toivottavasti) täsmäiskuina mm. englantilaiseen työelämään.

Tervetuloa mukaan Suomalaisena Saarivaltiossa -seikkailuun!

2 comments:

  1. Ihastuttavaa, vaikka kuvailemasi arjen koetukset pitävät varmasti kylmät varpaat maan (carpet'n) pinnalla. Ajatella, että uusi elämä voi tosiaankin alkaa noin vain... Hieman vihreänä näin kevään kynnyksellä.

    ReplyDelete